Heinäsirkanvihreä

Jokunen aika sitten selasin kirjastossa käsityölehtiä, ja bongasin Modassa kivan näköisen neuletakin. Hieman epäluuloisena aloin tutkia ohjetta, koska kokemukseni mukaan käsityölehtien mallit ovat kovin usein mallia palapeli alhaalta-ylös. Tämä takki osoittautui kuitenkin ylhäältä-alas neulottavaksi raglaniksi, ja mallin suunnittelijaksi paljastui Veera Välimäki. Yes please, tämän mie tahdon neuloa!

Ohje: Ochre - Okrankeltainen jakku (Veera Välimäki)

Lanka: 2 vyyhteä Wollmeise Pure 100% Merino Superwashia värissä Grashüpfer 

(lankaa jäi yli noin metri)

Puikot: 3.0mm

Ohjeen linkki vie ravelryyn, mistä ohje on ostettavissa englanninkielisenä. Suomenkielisenä ohje on julkaistu Modassa 3/2011.

Lopputulosta rakastan suunnattomasti, mutta neulomiskokemus oli välillä hieman tuskainen. Yleensähän Veeran ohjeet ovat erittäin selkeitä ja yksityiskohtaisia, mutta ilmeisesti ohjetta oli hieman modattu (heh heh) lehteen mahduttamiseksi. Hieman meinasi jäädä epäselväksi montako kertaa mitäkin kavennuksia ja levennyksiä toistetaan, ja jouduin useamman kerran tiiraamaan apua  ravelryn projektikuvista.

Eilen kokoonnuimme paikallisen neuleporukan kanssa luokseni neuletapaamiseen. Minä käytin tilaisuuden hyväkseni, ja raahasin Villaviidakon Emman hetkeksi jos toiseksikin ulos kuvaamaan valmistuneita neuleitani. Taideopiskelijalla meinasi mennä hermo hankalanväristen neuleiden kanssa: jos neule näytti oikean väriseltä, oli koko muu maailma sininen. Mutta upeita kuvia Emma jälleen kerran otti - siis kiitos ja anteeksi :D

Mummolan räsymatto

Malli: perussukka ylhäältä alas, 2-8 kerroksen raitoja satunnaisessa järjestyksessä

Lanka: läjä sekalaisia jämiä

Puikot: 2.25mm pyörö (magic loopilla kaksi sukkaa yhtä aikaa)

Tykkään, tykkään niin hirmuisen paljon!

Tämän lähemmäs mummolaa en itse ole koskaan päässyt - viisi vuotta sitten vierailin äitini syntymäkodissa. Se oli oikeasti hieno kokemus ihmiselle, joka ei koskaan ole saanut tutustua isovanhempiinsa. Oli jännittävää miettiä, miltä mökki mahtoi näyttää kun äitini perhe siellä vielä asui. Pystyin melkein näkemään äitini uutuudenkiiltävät kumisaappaat, joista isosisko oli kateellinen sekä mummoni tiukka ryppy silmien välissä (minulla on sama kiukkuryppy) antamassa kyytiä herrahenkilölle, joka oli eksynyt väärälle talolle viinaostoksille keskellä yötä - mummoni oli uhannut iskeä häntä puntarilla päähän. Oikeasti nämä tapahtumat sijoittuvat perheen seuraavaan kotiin, mutta väliäkö hällä. Minun ajatuksissani mummo istuu tyytyväisenä keinutuolissa mökissään (ilman kiukkuryppyä) ja kissa venyttelee räsymatolla olevassa aurinkoläikässä. Räsymatto on kirjava, kuten nämä sukat.

I would walk 500 miles and I would walk 500 more

Olen löytänyt uuden rakkauden: kävelyn. Eikä mitään kevyttä sunnuntaikävelyä, vaan pistellään töppöstä toisen eteen niin lujaa kuin ikinä. Sitten jos kävellen ei pääse niin lujaa että tuntuu, on aika vähän juosta.

Ja ne töppöset - luultavasti suurin syy tähän rakkauteeni:

Kuva demonstroi toisen näiden maailman parhaiden kenkien ärsyttävistä piirteistä - vähänkään pidemmällä nurtsilla (saati sitten oikeasti luonnon helmassa) kulkiessa varpaanvälit täyttyy kasvillisuudesta. Voikukat ovat erittäin hanakoita tarraamaan varpaisiin, harmi kun en niistä ole ottanut kuvaa. (Se toinen ärsyttävyys on, että kaikki hiekanmurut ja suuremmatkin sattumat tahtoo hyppiä kenkään sisään. Vika voi kyllä hyvin olla minussakin, olen nimittäin mestari poimimaan kiviä ihan kaikkiin kenkiini.)

Niin, tämä minun rakkauskävelyni tapahtuu työmatkalla, jota kertyy noin kuuden kilometrin verran päivittäin. Ennen työmatkakävely oli useimmiten melkolailla epämieluisaa puuhaa. Välillä ärsytti niin hiivatisti lähteä tarpomaan töihin, ja useimmiten tuli kävellessä hiki, ja sitten sai töissä möllöttää hikinahkeissa vaatteissa. Kengätkin hiersi ja what not.

Nyt kiskaisen aamulla innoissani lenkkikamppeet päälle ja viisivarvaskengät jalkaan ja kipitän töihin suihkuun. Mitä kovempi hiki tulee, sen parempi :D

Tarinan opetus? Jos et voi peittää sitä, korosta sitä. Eli pistele menemään sellaista tahtia, että taatusti hiki lentää ja muutkin sen huomaa :D Kaupanpäällisinä tästä on tullut itselle hirrrveen hyvä mieli ja huomattavasti virkeämpi olo. (Ja kanssakävelijöille ihmeteltävää, kun tuijottavat epäuskoisina mun kenkiäni.)

Parasta palautetta

Joulun alla innostuin neulomaan kissakamuille leluhiiriä.

Hiljattain havaitsin, että ainakin yksi hiiri on saanut kovasti rakkautta osakseen.

Parasta palautetta neulojalle (tai tässä tapauksessa virkkaajalle) on se, että valmis työ pääsee käyttöön <3

Hirrrveen hyvää vappua!

Ajattelin ostaa itselleni vappuherkuksi Ben & Jerry's Coconutterly fair-jätskiä, jota en ole syönyt varmaan pariin vuoteen, mutta joka oli minusta taannoin maailmankaikkeuden parasta jäätelöä. Potentiaalista ostopaikkaa googlelta kysellessäni minulle kuitenkin selvisi karmea totuus: kyseistä makua ei enää valmisteta! NOOOOOO!

Pohdin sitten jonkun muun makuvaihtoehdon ostamista, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Puuttui se kookos. Tässä vaiheessa alkoi myös arveluttaa kyseisten tuotteiden sisältämä sokerimäärä, koskapa olen pari kuukautta noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota. Pieni sokeriherkuttelukin silloin tällöin sallittakoon, mutta eniten mietitytti se, olisivatko nämä jätskit liian imeliä - monet "normiherkut" ovat nimittäin tummaan suklaaseen tottuneille makunystyröilleni nykyään liian makeita. Semminkin, kun jostakin blogista löytämäni arvostelun mukaan Coconutterly oli huomattavasti vähemmän äkkimakea kuin muut B&J-maut.

No, tästä reseptistä se ajatus sitten lopulta lähti, ja tähän päädyttiin:

Minun versioni oli tällainen:

80g tummaa suklaata (Fazerin Thin Dark, 70% kaakaota)
1 rkl kermaa
2 dl kookoskermaa
250g mascarpone-tuorejuustoa
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
kourallinen paahdettuja kookoslastuja (löytyy esim. Punnitse ja säästästä)

- Sulata 40g suklaata vesihauteessa kermatilkan kanssa.
- Sekoita kookoskerma ja mascarpone sauvasekoittimella sulaan suklaaseen.
- Totea maku liian vähäsuklaiseksi ja sekoita joukkoon n. 1 rkl tummaa kaakaojauhetta.
- Kääntele lusikalla sekaan 40g rouhittua suklaata ja kourallinen murennettuja kookoslastuja.
- Jäähdytä jääkaapissa, jos maltat.
- Naatiskele! (Maistuu ehdottomasti parhaalta Poliisimestari-lusikalla!)

Lähestulkoon täydellistä tästä tuli. Ainoa vika on se, että suklaa ei edelleenkään maistu tarpeeksi voimakkaasti. Ensi kerralla taidan sulattaa koko levyllisen suklaata mössön sekaan.

Sanonpahan vaan, että OMNOMNOM!

Saanko esitellä: Oiva

Käväisinpähän maakuntareissullani Rompepäivillä. Oli rompetta jos monenmoista, kanelipullista moottorisahoihin.

Ja oli Oiva.

Pihakoivun juurelle oli ilmaantunut Oivan silmien värisiä tulppaaneita!

Se oli kai sitä rakkautta ensi silmäyksellä.

Oiva-armaani on siis kännykkäpussi. Justiinsa passelin kokoinen semmoiselle äly(ttömälle)puhelimelle. Kisuserkkujen lisäksi Rompepäiville oli saapunut myös Oivan possu- ja pöllösukulaisia, hurjan somia kaikki.

Aina hymyilyttää, kun näen Oivan.

Lady in Red

Paikallisten neulojien pikkujouluissa sain kolme kerää punaista Dropsin Baby Alpaca Silkiä. Kerät kertoivat hetimiten tahtovansa huiviksi, ja hetken mietittyäni tiesin myös juuri oikean vastaanottajan huiville - Facebookin luovuushaasteeseen osallistuneen ystäväni, jota minun siis piti haasteen tiimoilta lahjoa jollakin itsetehdyllä.

Ohje: Magrathea (Martina Behm)

Lanka: Drops Baby Alpaca Silk, himpun vajaa 150g

Puikot: 3.0mm

 

Aloitin huivin neulomisen jo joskus joulun jälkeen, mutta ilmeisesti olin alkuvuodesta jokseenkin pihalla, koska en millään oppinut simppeliä reunapitsiä ulkoa. Jatkuva ohjeen pläräys ärsytti siinä määrin, että huivi hautautui neulekorin pohjalle joksikin aikaa. Kierot puikot-neuleretriitin lähestyessä kaivoin huivintekeleen esiin, koskapa halusin lahjoa ystävääni retriitissä. Upposi se reunapitsikin lopulta tähän kovaan kaaliin...

Tavoilleni uskollisesti huivi valmistui aivan viime tingassa, ja pingotin sen torstai-iltana, kun lähtö retriittiin oli perjantaina. Ajoitus osoittautui kuitenkin aivan täydelliseksi, koskapa aivan vahingossa huivin luovutus osui ystäväni syntymäpäiväksi!

Lahjonnan kohde oli huiviinsa kovin tykästynyt. Toisille neulojille onkin aivan huippua neuloa, he osaavat arvostaa :)

Pikku Punahilkka lähettää kiitokset kuvista Emmalle Villaviidakkoon!