Pohdin sitten jonkun muun makuvaihtoehdon ostamista, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Puuttui se kookos. Tässä vaiheessa alkoi myös arveluttaa kyseisten tuotteiden sisältämä sokerimäärä, koskapa olen pari kuukautta noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota. Pieni sokeriherkuttelukin silloin tällöin sallittakoon, mutta eniten mietitytti se, olisivatko nämä jätskit liian imeliä - monet "normiherkut" ovat nimittäin tummaan suklaaseen tottuneille makunystyröilleni nykyään liian makeita. Semminkin, kun jostakin blogista löytämäni arvostelun mukaan Coconutterly oli huomattavasti vähemmän äkkimakea kuin muut B&J-maut.
No, tästä reseptistä se ajatus sitten lopulta lähti, ja tähän päädyttiin:
Minun versioni oli tällainen:
80g tummaa suklaata (Fazerin Thin Dark, 70% kaakaota)
1 rkl kermaa
2 dl kookoskermaa
250g mascarpone-tuorejuustoa
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
kourallinen paahdettuja kookoslastuja (löytyy esim. Punnitse ja säästästä)
- Sulata 40g suklaata vesihauteessa kermatilkan kanssa.
- Sekoita kookoskerma ja mascarpone sauvasekoittimella sulaan suklaaseen.
- Totea maku liian vähäsuklaiseksi ja sekoita joukkoon n. 1 rkl tummaa kaakaojauhetta.
- Kääntele lusikalla sekaan 40g rouhittua suklaata ja kourallinen murennettuja kookoslastuja.
- Jäähdytä jääkaapissa, jos maltat.
- Naatiskele! (Maistuu ehdottomasti parhaalta Poliisimestari-lusikalla!)
Lähestulkoon täydellistä tästä tuli. Ainoa vika on se, että suklaa ei edelleenkään maistu tarpeeksi voimakkaasti. Ensi kerralla taidan sulattaa koko levyllisen suklaata mössön sekaan.
Sanonpahan vaan, että OMNOMNOM!
Oijoi, kookosta lukuunottamatta vaikuttaa ihanalle herkulle. Kookos ei vaan mulle uppoa, mutta suklaa siitäkin edestä...
VastaaPoistaMie taas rakastan kookosta! Mutta tulis varmana hyvää jos tekis ihan taviskermaan runsaammalla suklaamäärällä. Kaapissa oliskin levyllinen tummaa minttusuklaata... :P~~
PoistaJahas, näppäimistö on kuolasta märkä...
VastaaPoistaAaaaargh tämmöisiä täällä esitellään kun minä olen nettipimennossa! Hirrrweetä syntiä, niin hirrrweetä että kateeksi käy!
VastaaPoista